Lue Uusimaa, Keskisuomalainen, SJL, Itäväylä ym.!

Keskisuomalainen 24.11.2020 / Sari Toivakka ”Porvoolainen muusikkopariskunta pianisti Tessa Virta ja kontrabasisti Olli Peuhu ovat esiintyneet yhdessä Tessa Virta Orkesterissa 30 vuoden ajan. Juhlavuoden kunniaksi kaksikko päätti toteuttaa jo kauan mielessä olleen juhlalevyn solistiystävien kanssa.

– Kun koronapandemia iski, kaikilla olivat kalenterit tyhjinä. Saimme helposti sovittua studioajat heinäkuulle. Äänitimme kappaleet turvavälein samassa tilassa liveottoina vain muutamalla otolla, Tessa Virta kertoo. Levyllä musisoi avioparin lisäksi kitaristi Peter Engberg.

Juhlalevystä tuli joululevy, marraskuussa ilmestynyt Joulun tähdet. Joululauluja tulkitsevat oopperan ja viihdemusiikin parista tunnetut Johanna Rusanen, Ville Rusanen, Mari Palo, Pentti Hietanen, Mikael Konttinen, Sami Saari, Hanna Kronqvist ja Pekka Kuivalainen. 

Levy sisältää tuttuja klassikoita, esimerkiksi En etsi valtaa loistoa, Varpunen jouluaamuna ja Joululaulu. Rusasen sisarukset duetoivat kappaleet Avaruus ja Jouluyö, juhlayö. Mukana on myös Virran kaksi omaa sävellystä, joista toisen Pakkasyössä hän myös itse laulaa.

Kappaleiden sovitukset ovat Virran, jolla on pitkä kokemus niin klassisen kuin viihde- ja jazzmusiikin saralla.

– Halusin säilyttää alkuperäisen tyylin ja tunnelman, mutta lisätä harmonioihin sävyjä sekä omaan soittooni vahvoja melodialinjoja laulumelodian tueksi ja taustalle. Vältän tekemästä kummallisuuksia ja aina painotan melodisuutta ja sen kauneutta, Virta kuvaa.

Muusikkoperhe muutti Jyväskylästä Porvooseen 2011 ja asettautui vanhaan puutalomiljööseen.

– Olemme viihtyneet Porvoossa. Viime syksynä lapset muuttivat kotoa opiskelemaan. Tänä poikkeusvuonna peruuntuivat kaikki kesän ja syksyn keikat. Syksy on mennyt joululevyn sekä uuden Joulujazzia pianolle -nuottikirjan sovitusten parissa. Fennica Gehrmanin kustantamassa nuottikirjassa on 15 kappaletta, joista seitsemän on samaa kuin levyllä.

Joulun tähdet -levyn kantta koristaa Virran äidin, taidegraafikko Ulla Virran puupiirros Tonttu.

– Joulu on tärkeä juhla, jonka vietämme aina samalla tavalla perheen kanssa Jyväskylässä äidin luona. Siihen kuuluvat joulupuuro, sauna, hautausmaa, jouluruokailu ja pukin tulo, Virta hymyilee.”

Uusimaa 23.11.2020/ Outi Paappanen

”Porvoolainen muusikkopariskunta Tessa Virta ja Olli Peuhu julkaisivat marraskuun alussa 30-vuotisen yhteistaipaleensa kunniaksi joululevyn. Joulun tähdet -albumilla vierailee koko joukko suomalaisia eturivin artisteja, joiden kanssa pariskunta on työskennellyt vuosien varrella useaan otteeseen.

Levyllä kuullaan Virran ja Peuhun lisäksi Pentti Hietanen, Johanna Rusanen, Ville Rusanen, Mari Palo, Mikael Konttinen, Sami Saari, Hanna Kronqvist ja Pekka Kuivalainen. Lisäksi levyllä soittaa Vain elämää -ohjelmastakin tuttu kitaristi Peter Engberg.

Albumi sisältää suomenkielisiä lauluja, joista osa kuullaan ensimmäistä kertaa upeina duettoina. Kyseessä on ensimmäinen tallenne, jolla Rusasen sisarukset duetoivat yhdessä – kappaleet ovat Avaruus (Walking in the Air) ja Jouluyö, juhlayö.

Albumilla on mukana kaksi Tessa Virran omaa sävellystä. Instrumentaalikappale Pakkasyössä on aiemmin julkaistu Club for Fiven joululevyllä, nyt se kuullaan Virran itsensä esittämänä. Kallein joululahja on runoilija Immi Hellénin tekstiin tehty sävellys ja sovitus, jonka levyllä tulkitsee Mari Palo. 

– Melodikko kun olen, kappaleet ovat sävyltään kauniin tunnelmallisia, kuten muukin levy. Jazzarina taas olen halunnut mukaan ehdottomasti pari isoa amerikkalaista jouluklassikkoa: Jos joulu jää sydämeen (When a Child is Born) Mikael Konttisen ja Mari Palon duetoimana sekä Sami Saaren esittämä Mel Torme -klassikko Joululaulu (The Christmas Song).

Tavallaan joululevyn sivutuotteena syntyi Joulujazzia Pianolle -nuottikirja, josta löytyy pianosovitukset monille Joulun tähdet -albumin kappaleille, mutta myös muutamille muille tutuille joulusävelmille.

– Kysyin sovituslupaa kappaleelle En etsi valtaa loistoa musiikkikustantamo Fennica Gehrman innostui pianosovituksista ja ehdotti kokoelman tekemistä. Syntyi nuottikirja, jossa on viisitoista uutta pianosovitusta rakastetuista joululauluista. Tähän saakka joululaulujen nuotit ovat olleet saatavilla lähinnä iänikuisista Toivelaulu-kirjoista, Virta kertoo.

Levy- ja nuottikirja ovat olleet tervetulleita projekteja artistin koronapandemian hiljentämään kalenteriin.

– Ei näillä rikastu, kirjamyynnistä tulee jonkin verran rojalteja. Uudet sovitukset jäävät kuitenkin elämään, sillä joulu tulee joka vuosi.

Joululevy on äänitetty Porvoossa Magnusborgin studiolla. Albumin on tuottanut ja julkaissut Virran ja Peuhun oma ohjelmatoimisto Kumina Music Oy. Kannen grafiikka on Virran äidin, taiteilija Ulla Virran, puupiirros Tonttu.

Pianisti-laulaja Tessa Virta on musiikkialan monitaituri. Viime vuosina hän on tehnyt edellä mainittujen lisäksi yhteistyötä lukuisten artistien kuten Johanna Förstin, Diandran, Jarkko Aholan sekä Tomi Metsäkedon kanssa.

Virta on julkaissut kolme albumia: Um Poeta – Runoilija (2004), Punainen Sävellys (2007) ja Sun silmissäs näen rakkauden (feat. Jyväskylä Sinfonia, 2012).” Uusimaa 23.11.2020/ Outi Paappanen

kts lisää www.tessavirta.net

Tessa Virran pianismi maustaa tunnettujen artistien tulkintoja/ Keskisuomalainen 24.11.20
Muusikkopariskunta julkaisi joululevyn 30- vuotisen yhteisen taipaleen kunniaksi. Uusimaa 23.11
Suurjyväskylälehti 2.12. Korona-aika mahdollisti sen, että Tessa Virta ja Olli Peuhu saivat joululevylle laulamaan kaikki ne artistit, joita toivoivatkin.
Pianisti-lehti 2.12

Lue ITÄVÄYLÄ 31.10 Tessa Virta Orkesterilta joulualbumi. Levyä tähdittävät mm. Pentti Hietanen ja Rusasen sisarukset.